Näytetään tekstit, joissa on tunniste ostokset. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ostokset. Näytä kaikki tekstit

30 maaliskuuta 2013

Lomailua

Moikka murut! Viime viikot täällä on ollut aika hulinaa ja reissaamista paikasta toiseen. Reissattu on muun muassa Barcelonaan, Valenciaan ja Fuengirolaan. Tällä hetkellä vietellään pääsiäislomaviikkoa! Lomaviikon ohjelmaan on kuulunut muun muassa aemmin mainittu viikon mummilavierailu etelä Espanjaan Fuengirolaan, joka kului mukavasti nahkaa käristäen, masua kasvattaen ja ihan vaan lepäillen. Loput lomasta aiomme viettää nauttien vihdoin ja viimeinen lämmenneistä ilmoista Madridissa. Lisää espanjaseikkailuista voitte lukea toisesta blogista, jonne pääsee vaikkapa tästä. Jonkun verran napsin kuvia myös Instagramiin, josta meitsin löytää nimimerkillä laur11na.

Tämän postauksen pääponttina oli kuitenkin esitellä, uusi ihana kevättakki hankinta Zarasta. Ihana vai mitä! Lisäksi pidennykset sai pitkästä aikaa kyytiä ja voin sanoa, että on todella freesi olo ilman niitä!

 photo 3jpg_zps4d2092c2.jpg
 photo 2jpg_zps4f31b51a.jpg
 photo 1jpg_zpsfce23c71.jpg
 photo 4jpg_zps2815f5f6.jpg 
 
Takki Zara / Tennarit Converse / Farkut Topshop / Arskat RayBan / Kassi Lefties / Teeppari H&M

15 elokuuta 2012

Let's go to the c-side

Buu asukuvaa pitkästä aikaa! Tyhjensin vaatekaapin kesärievuista ikeakasseihin ja annoin itselleni luvan hankkia kirppistienisteillä syysvaatteita. Ensimmäisenä hankintana pitkään mielessä ollut ylijäämä maastotakki - kustansi kympin toimistuskuluineen, not bad. 

IMG_8960
IMG_8969
IMG_89677
IMG_8968

04 toukokuuta 2012

Curve ID

En ole koskaan ollut mikään farkkuihminen ja kun farkkulegginssit tulivat kauppoihin olin ihan liekeissä. Farkkujen ulkonäkö ja legginsien mukavuus yhdistettynä, mahtavaa! No tuli selväksi sitten sekin, että epämukavuus on johtunut siitä, että en vain koskaan ollut sovittanut istuvia farkkuja, siis sellaisia ihan oikeasti istuvia. Kaikenlaisen hypetyksen jälkeen päädyin testailemaan Leviksen Curve ID farkkuja ja voin kertoa, että yhdellä sovituksella mun sydän oli viety! Ideana on siis, että malli valitaan oman vartalonmuodon mukaan. Suolainen hinta kirpaisi vähän opiskelijan lompakossa (99,90 e) mutta jokainen näissä farkuissa vietetty hetki korvaa kyllä kovan hinnan. Niinkin hyvin, että päädyin ostamaan samat vielä mustina! Curve ID:tä myydään ainakin Carlingsissa ja JC:ssä.


Photobucket
Photobucket
Photobucket
Photobucket
Photobucket
Photobucket
Photobucket

24 helmikuuta 2012

Uutukaisia

Mulla on nuukuuksissani/ahneuksissani tapana ostaa aina ne halvimmat mallit kaikista kengistä ja niin kun nyt kaikki tietää niin nehän ei kestä oikeaa käyttöä yhtään. Loppuen lopuksi päädyn käyttämään kenkiä suutarilla yhtä isolla rahalla kuin, mitä ne kunnolliset kengät olisivat alunperin maksaneet. Ja ylläri ylläri taas kerran kävi niin. Hullun kiilto silmissä rohmusin 3 for 2 tarjouksella kenkiä Skopuktenista ja nyt pari kuukautta myöhemmin yhtäkään paria ei ole ehjänä. Kookengässä talvimallit oli alennettu vähintään 50% ja päädyin ostamaan näistä lempparikengistä kunnon nahkaversion. Alkuperäinen hinta oli 99,00 e ja meitsi nappas ne mukaan 49,00 e! Tulipa kunnon kenkävuodatus! Nyt töihin, morooo!

Photobucket
Photobucket
Photobucket
Photobucket
Photobucket

19 tammikuuta 2012

MAC

Perinteisestihän käy aina niin, että kun esimerkiksi meikkivoide loppuu niin seuraavaksi loppuu ripsiväri, puuteri ja rajauskynä. No taas kerran kävi niin! Sain kummitädiltä joululahjaksi lahjakortin Stockmannille ja kävin siellä tänään pikku meikki shopping spreellä. Päädyin ostoksille MACin osastolle. Ostin valokynän, meikkivoiteen, irtopuuterin ja kulmakynän. Ensimmäisen kokeilun jälkeen kaikki vaikuttaa tosi hyviltä! Voin raportoida lisää myöhemmin! Onko kokemuksia MACin tuotteista?
Photobucket
Photobucket
Photobucket
Photobucket
Photobucket

16 tammikuuta 2012

My very own tote bag

Oon aina ollut tosi huono ostelemaan laukkuja. Ihailen ja sovittelen niitä kaupassa mutta en kuitenkaan koskaan raaski ostaa. Kaapista löytyy pari hassua laukkua, jotka mulla on ollut jo aikojen alusta ja niiden lisäksi suunnilleen tsiljoona kangaskassia. Iltalaukkuja mulla taitaa olla kaksi. Nyt kuitenkin päädyin ostamaan tämän mustavalkoisen keinonahka tote bagin. Tote bagit taitaa miellyttää mun silmään koska ne muistuttaa vähän kangaskassia. :--D Mitäs pidätte?

Photobucket
Photobucket
Photobucket
Black and white tote bag Glitter.

21 joulukuuta 2011

Lookfantastic

Ghd:n lisäksi tilailin Lookfantasticista ghd:n lämpösuojasuihkeen ja Joicon hopeashampoon. Hopeashampoosta en pysty vielä sanomaan oikein mitään, koska en ole ehtinyt testailla sitä vasta kun yhden kerran mutta lämpösuoja vaikuttaa ainakin näin muutaman kokeilun jälkeen tosi hyvältä. Onko kenelläkään kokemuksia näisä?

Photobucket
Photobucket
Photobucket
Photobucket

25 lokakuuta 2011

Baby it's business time

Jos ei lasketa niitä Mikki Hiiri -kelloja ja muita, mitä käytin pienenä niin mulla ei ole oikeastaan ollut kuin yksi kunnollinen kello. Se oli sellainen aika perinteinen hopeinen korukello, jollaisen kaikki muutkin taisi saada rippilahjaksi. Sen käyttö on jäänyt aika vähälle viimeaikoina mutta uskon, että osaan arvostaa sitä uudelleen vähän vanhempana. Oon kaipaillut vähän sellasta ronskimpaa ja näyttäväpää kelloa. Päädyin ostamaan Glitteristä kullanvärisen miestenkelloa muistututtavan kellon. Ja ai ai, että siitä on tullut lemppari! Mitäs tykkäätte?

Photobucket
Photobucket
Photobucket
Photobucket


04 lokakuuta 2011

Almost like Acne

Mustien nahkanilkkureiden ostaminen on kuumotellut koko alku syksyn ja kun nyt ei ihan Acnen Pistoleihin ole varaa niin piti tyytyä vähän edullisempaan vaihtoehtoon. Alennusten innoittamana pistin Ellokselle kenkätilauksen. En ole ennen Ellokselta tilannut mitään mutta täytyy sanoa, että olen tosi tyytyväinen. Tilaus kävi kätevästi, paketti toimitettiin nopeasti ja sisältö vastasi kuvausta. Syksyn lempparikengät ehdottomasti! Mitäs tykkäätte?

Photobucket Photobucket Photobucket Photobucket Photobucket Photobucket

28 syyskuuta 2011

Tuoksu-uutuus

Kuten on ehkä käynyt ilmi olen aikamoinen tuoksujen superkuluttaja. Näin ollen on aika ymmärrettävää, että kun opiskelijabudjetilla elellään ei ihan joka kerta ole mahdollista ostaa 78 euron Helena Rubensteinia. Uusimman tuoksuni ostin kieltämättä ehkä vähän heräteostoksena Zarasta, luultavasti hinnasta (11,95 e) hullaantuneena. Pakko sanoa, että ainakin hintalaatusude on kohdallaan. Onko teillä kokemuksia Zaran tuoksuista ja kosmetiikasta ylipäätään?

Photobucket Photobucket Photobucket Photobucket

22 elokuuta 2011

Lauriina ♥ New Baby

Niin kuin viime postauksessa kertoilin, rakas puhelimeni ja minä jouduttiin hieman eri teille Espanjassa ja seurauksena siitä puhelimeni asustelee nykyään luultavasti joko katuojassa jossain Malagan ja Fuengirolan välillä tai sitten uuden omistajan hoivissa. Eteen tuli siis uuden puhelimen osto. Mun kännykän käyttö on lähinnä soittamista ja tekstailua, eli ihan peruspuhelinta lähdin etsimään. Parin vaihtoehdon jälkeen päädyin Nokian C03-00 puhelimeen. Vaikuttaa mun käyttöön tosi kivalta ja onhan se aika nätti! ♥ Onko teillä kokemuksia tästä söpöstä Nokialaisesta?

Photobucket
Photobucket
Photobucket
Photobucket