20 lokakuuta 2011

Eight things about me

Tällä hetkellä sijainti on Pori. Hurautettiin eilen loman kunniaksi kotiseuduillemme äitien hoitoon. Tänään vietin kaupunkipäivän Iinulin kanssa ja illalla suuntaan Janican hoiviin.

Sain Kikeltä viime viikolla kivan haasteen, jossa haastetun tulee kertoa kahdeksan sellaista asiaa itsestään, joita ei usko lukijoiden vielä tietävän. Kuvituksena haasteessa yo-kuvien koevedoksia, kun te näitä aina silloin tällöin olette kyselleet. So here you go!

Photobucket

♥ Harrastin 10 vuotta eli oikeastaan koko lapsuuteni flamencoa. Kieltämättä välillä tekisi mieli jatkaa ja voi olla, että ehkä myöhemmin vielä palaan tanssitunneille.
♥ Kun asuin vielä kotona asuimme (ja äiti ja isä asuu edelleen) Porin Yyterissä, jossa on yksi Suomen suurimmista ja ehdottomasti parhaista hiekkarannoista. Talvella aika mälsä paikka asua, koska bussit kulkee huonosti jne. mutta kesällä kieltämättä aika ykkönen.
♥ Olen seurustellut poikaystäväni Anteron kanssa yli kuusi vuotta (eli niinq 4ever) ja muutettiin nyt ekaa kertaa yhteen Turkuun muuton yhteydessä.

Photobucket
♥ Haaveilin pienenä laulajan urasta ja puin aina parhaat päälle ja laulaa hoilotin muun muassa Smurffien mukana peilin edessä. Tanssimuuvsit oli myös ihan omaa luokaansa.
♥ Mulla on aina ollut kamala vihasuhde talvitakkeihin. Kuljin muun muassa yläasteella yhden talven takki kainalossa ulkona koska en vaan sattunut tykkäämään siitä, miltä näytin siinä takissa. Talvitakissa näyttää aina niin muumimakkaralta ja paksulta ja blääh. En oo tähän päivään mennessä löytänyt sellaista talvitakkia, josta tykkäisin tooosi paljon. Pitää ehkä muuttaa lämpimämmille seuduille.
♥ Nukun aina korvatulpat korvissa, koska herään ääniin tosi helposti ja huonojen unien jälkeen oon oikea aamuäreyspeikko.
Photobucket

♥ Nykyään oon suhtellisen harvoin kipeänä mutta kun olin pieni mulla oli aina joku keuhkoputken tulehdus, keuhkokuume, korvatulehdus, vatsatauti tai märkärupi.
♥ Puhun lähestulkoon joka yö unissani ja nyt viime aikoina on paljastunut pari unissakävely tapaustakin. Anterolla on aina hauskaa kun mä selittelen mitä millonkin ja puuhailen kaikkea ihmeellistä. :--D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti